19 Nov 2013

Alusvaatteita lahjaksi?

Varsinkin ennen joulua sekä ystävänpäivän aikoihin meillepäin tulee paljon kyselyitä ja yhteydenottoja miehiltä ja naisilta, jotka haluaisivat ostaa alusvaatteita lahjaksi tyttöystävälleen tai vaimolleen, joten tässä muutamia vinkkejä alusvaatelahjaostoksille.

Ensimmäinen neuvoni on, että älä osta alusvaatteita lahjaksi, jos et tiedä kokoa tai toiveita. Kuulostaa aika tylyltä ohjeelta näin alusalusyrittäjältä, mutta jos et tiedä yhtään toiveita, niin todennäköisesti koko, malli ja väri eivät osu oikeaan, ja lahja jää joko käyttämättä, tai lahjansaaja joutuu palautuspuuhiin vaihtaakseen lahjan sopivampaan. Vaihto saattaa unohtua, ja sitten viikkoja jo palautusajan umpeuduttua harva viitsii enää edes kysellä vaihtomahdollisuuden perään, vaan tyytyy pitämään ne vääränkokoiset lahjat kaapintäytteenä.

Ystävänpäivää ennen ja joulunaikaan ostetaan lahjaksipaljon punaista ja mustaa. Molemmat ovat suomalaisten naisten suosikkivärejä alusvaatteissa.
Jos nyt kuitenkin päätät ostaa alusvaatteita yllätyslahjaksi, niin tarkista koot ensin ainakin parista eri rintaliiveistä, jotka useimmiten näet puolisosi päällä. Ota vaikka kuvat rintaliivien kokolapuista, ja lähetä kuva meille sähköpostilla, jotta liiviasiantuntija voi sitten näiden tietojen perusteella ehdottaa mahdollisia sopivia tuotteita. Myös alaosan koko kannattaa tarkistaa parista eri housumallista.

"Semmoset keskikokoset" tai "tosi isot" ei kauheasti kerro puolisosi rintojen koosta. Ei myöskään välttämättä se, että "hän on vaatteissa M-kokonen", jos tarkoitus on ostaa rintaliivit. Alushousujenkin kohdalla olisi hyvä tietää mieluummin numerokoko kuin kirjainkoko, sillä merkinnät vaihtelevat hyvin paljon eri merkkien ja kauppojen välillä. Siksi siis kannattaa kurkata se koko ainakin parista eri vaatteesta, jotta saadaan hieman sitä kokohaitaria selville.

Pidä mielessä, millaisia alusvaatteita lahjansaaja normaalisti käyttää. Niistä saat vinkkejä lahjan valintaan. Tärkeintä on kuitenkin oikea koko!
Jos tarkoitus on ostaa käyttöalusvaate, eikä niinkään piristystä koti-iltaan, niin tarkkaile hieman, minkätyylisiä alusvaatteita puolisosi arkisin käyttää. Ovatko rintaliivit kaarituelliset vai kaarituettomat, sileät t-paitaliivit vai pitsiset, toppaamattomat vai topatut, minkäväriset jne. Malleja ja värejä kyllä löytyy jokaiseen makuun. Lahjansaajan nykyisistä alusvaatteista saat hyvin vinkkejä lahjaostoksille. Valitse jotain samantyylistä, mitä hänellä jo on.

Melko varma ja onnistunut lahja on, jos tiedät lahjansaajalla olevan jotkut erityiset lempirintaliivit, niin katso niistä kokolapuista valmistaja, malli ja koko, ja osta samanlaiset vaikka toisessa värissä. Arkinenkaan lahja ei haittaa, sillä mukavat rintaliivit, joita tulee käytettyä, ovat parempi lahja kuin hepene, joka jää kaappiin lojumaan, vaikka se olisi kuinka suloinen, seksikäs ja naisellinen - ainakin minun mielestäni.

Jos värin valinta tuottaa päänvaivaa, mieti, mikä on lahjansaajan lempiväri tai mitä värejä hänen vaatekaapistan löytyy jo ennestään.
Tärkeintä on, että pidät mielessä lahjansaajan tyylin ja toiveet. Sileistä riemukkaanvärisistä t-paitaliiveistä pitävä ei välttämättä lämpene hempeistä pitsihepeneistä ja toisinpäin. Tai vain mustia käyttävä kirkuvanpunaisista liiveistä. Ja tietysti sama myös alushousujen suhteen, eli jos hänellä on useimmiten jalassa tietynmalliset alushousut, varmin on valita jotain samantyylistä.

Vieläkin varmempi valinta on lahjakortti siihen liikkeeseen, jossa tiedät puolisosi useimmiten tekevän ostoksiaan. Yllätystä se ei niinkään tarjoa, ja varsinaista lahjaa toki joutuu sitten vielä odottelemaan, mutta lahjakortilla lahjansaaja voi valita juuri itelleen mieleisiä tuotteita. Tai vaihtoehtoisesti tarjoa ostoskierros kyseiseen liikkeeseen ja tarjoudu maksamaan esim. rintaliivit tai setti tai vaikkapa useampi pari liivejä ja housuja. Ja kyllä, voihan sitä tarjota ostoskierroksen myös nettikauppaan, sehän onnistuu helposti vaikka kotisohvalla.

Same in english, short version: 
If you're going to buy lingerie as a gitf, don't do it, unless you know the size.  The most important in lingerie this is the correct size. There's not many things more annoying and saddening than receiving a wrong size bra as a gift which you then have to return afterwards. Check the size from at least two or three different bras+bottoms that the recipient uses most often and either write down the sizes or take pictures of the size labels. Then show those sizes to the sales person or attach the pictures to your email if you're asking help from online customer service. Also, keep in mind, what type of lingerie does the recipient normally use. Is the favourite bra wired or wirefree, a smooth t-shirt bra or a decorated lace bra, padded or non-padded, what colour etc.  Use those as a guide line when buying a gift. Or just buy a gift certificate or go shopping with the recipient and offer to pay for the bra or set. You can also do online shopping at home with you spouse, sitting comfortably at your own living room.

No comments:

Post a Comment

Tervetuloa mukaan keskusteluun blogissani! Tarkistan kommentit ennen julkaisua. Julkaisen kommentit joko sellaisenaan tai poistan ne, mutta en koskaan muokkaa kommentteja. Kiitos viestistäsi!

I welcome you to join in the conversation and comment on my posts. All messages are moderated, but not modified. Thanks for your message!